Olen ollut töissä jo pari viikkoa, siksi tämä päivitystauko. Väsymys pukkaa iltaisin, en jaksa edes kutoa. Nukkumaankin on mentävä. Nyt on 12 tunnin yöunet takana. Jospa nyt virkistyisin jotain tekemäänkin. Töissäon ollut ihan hyviä päiviä ja hauskaa. Mutta elämisen rytmin muuttuminen ottaa koville.

Sukkia olen aloitellut. Tuossa niitä parittomia taas pyörii. Sitten muutama KYH jäi valmistumatta. Olen vähän edistynyt niissäkin. Teen vähän matkaa jotain ja sitten vaihdan työtä. Olen jo pitkään halunnut päästä ompelemaan jotain kivaa, mutta langat ja puikot eivät vain päästä minua otteestaan. Kyllä sekin aika vielä koittaa.

Kesä jatkuu vielä vähän aikaa. Tässä kuvassa on isäni ystävä, Kalle. Se on lokki, joka käy pihassa yksikseen juttelemassa isän kanssa ja saa palkaksi leipäpalasia. Eikä Kalle kerro muille lokeille tästä ystävyydestä ja se häätää ne heti pois, jos lähestyvät. Tämä piha on hänen yksityisreviirinsä. Näin on tapahtunut jo usean vuoden ajan. Tämä Kalle taitaa sitten olla Kalle Ensimmäisen lapsenlapsenlapsenlapsi. Näin tieto siirtyy sukupolvelta toiselle.