Kävin kaupassa, puhuin puhelimessa, tulin kotiin, puhuin puhelimessa, postiluukku kolahteli tavallista pidempään ja puhelu vain jatkui.
Vihdoin pääsin katsomaan, mitä postinkantaja oli puuhannut ovellani. Ensi oli lehti ja sitten oli pullea kirje ja vielä yksi lehti. Elämäni ensimmäinen ristipistovaihto oli toteutunut. Sain kauniin biscornun, jossa väritkin osuivat ihan nappiin. Lennu  http://nurkassa.wordpress.com oli kai lukenut ajatuksiani. Olen iloinen tästä vaihdosta.



Toisessa kuvassa näkyy vähän paremmin myös kaunis kesäinen kortti, jonka sain.




Rohkenen kai esitellä myös minun lähettämäni biscornun. Luulenpa sen olevan jo perillä vastaanottajallaan. Minua jännittää niin vietävästi. Enhän ole koskaan aiemmin edes nähnyt biscornua livenä, netissä vain. Minun Biscornusta tuli aika iso ja pullea, mutta ainahan voi oppia jotakin. Olen valvonut monta kesäyötä kuunnellen satakielen laulua. Siitä innostuin lintuaiheeseen. Ja langan väri muistuttaa mielestäni kesäyötä varjoineen. Mielestäni tuohon malliin ei sopinut iso nappi, niinpä siinä on vain pienet helmiviritelmät keskellä. Oli mukava kokeilla biscornun tekemistä.  Ai, niin. Minun biscornuni sai Marika http://aamunkajoon.wordpress.com .





http://cancedo.eu/content/square-22 = Lintumalli etupuolella
http://tipnut.com/bluebird-embroidery/ =Pikkulinnut  takapuolella
http://knee-hockey.com/cross-stitch-alph =Kirjainmallit

Nyt sitten valmistaudun seuraavaan vaihtoon. Lehmät ym. maatilan eläjät saavat tottua pistelyyn. Tää on kivaa.