Joskus vuosia sitten tein urakalla nalleja. Niitä lähti jopa maailmalle. Nyt etsin kaikkia kotiin jääneitä. Löysin Unelman. Se on hieman haaveellinen sinisilmäinen nalle. Kokeilin ruskeitakin silmiä, mutta Unelma valitsi sittenkin siniset. Unelma on se ykkönen ihka ensimmäinen nalleni. Lapsenakaan minulla ei ollut nallea. Siitä kai lähti tämä tarve tehdä itse sellainen. Ja tässä sitten Unelma.

Oskari on sitten enemmän asiallinen ja hillitty. Se ihailee Unelmaa tavttomasti.

Mutta missä on pikkuinen Niilo, se vintiö. Aina se on tekemässä kepposiaan. Nytkin se on piiloutunut johonkin ja hihittää piilossaan. Voin kuulla sen äänen, mutta nallesta ei näy korvan tupsuakaan. No, vanha sanontahan kuuluu: Nälkä nallenkin kotiin ajaa. Nappaan Niilon heti valokuvaan kun se uskaltaa kuononsa näyttää. Tässä vielä Oskari ja Unelma yhdessä.

Ensi viikonloppuna olen menossa verstämään muistiani nallenteossa. Kurssi kestää viikonlopun. Katsotaan montako Niiloa hyppää mukaan. Odotan innolla.